Tie harjannostajaisiin

Viikossa on tultu valtavasti eteenpäin ja lauantaina vietimmekin pienimuotoisia harjakaisia. Minä keskityin ruuanlaittoon ja tilusten siivoiluun myöhemmin päivällä, kun A talkooavun kanssa tuki vaarnapalkkeja ja naulasi kulmarautoja. Sain minäkin talkookavereita siivoiluun ja piha näyttää jo paljon paremmalta!

Ja tässäpä viikon lopputulema!

Lauantaina viriteltiin vielä pöytäkin terassille, joten saimme syödä harjakaiseväitä viuhovassa tuulessa. Hieno näky, vaikka oma onkin (ja vielä aika kesken)!

Mutta, mitä kaikkea onkaan tapahtunut, että tähän on päästy? Itse pystyttäminen on vaatinut paaaljon työtunteja. Maanantaiksi ja tiistaiksi tiimi A & A & A yhdessä nosturikuljettajan kanssa pystyttivät hirsiä kierros kierrokselta ja minä nidoin hirsien päihin ja liitoskohtiin tiivisteitä sitä mukaa, kun kerkesin ja hirsien päitä vapautui paketeista. Nosturikuljettamme Jalonen, joka on myös Hongan tituleeraama pystytysmestari, kyseli, olimmeko erityisesti toivoneet, että hirret olisi pakattu jossakin tietyssä järjestyksessä, vai onko tehtaalle sattunut kenties harjoittelija (:--D) vuoroon, sillä hirret olivat erittäin mallikkaassa järjestyksessä - vain aivan lopussa jouduimme hieman siirtelemään ja etsiskelemään seuraavia puuttuvia hirsiä. Tämä helpotti ahtaalla tontilla toimimista todella paljon! Sen tiesimme etukäteen, että myyjämme oli toivonut hirret pakattaviksi niin, että saunan ja talon hirret olivat selkeästi erillään. Kävipä Mikko myös pystytystä seuraamassa, mikä oli positiivinen yllätys.

 Maanantai.

Ikkunoiden ja ovien välisien pikkupalojen asettelua helpotti, kun katsoi, että joka hirressä laput osoittavat samaan suuntaan.

Tiivisteitä (tämä Hongan Honka Protech-tiivistysnauha) kannatti ehdottomasti leikata valmiiksi kotona paremman ergonomian ääressä. Näitä 17 cm liuskoja leikeltiinkin kolme kukkuraista prisman kassillista.

 Tiistaina jatkettiin tästä.


Talkoolaiset pääsivät ihan tosissaan töihin! EI30 seinälle tuli seinän keskimmäiseen hirsivarviin extravahvistukset nurkkiin superpitkillä Intec-ruuveilla.

Kehikko alkoi heti näyttää paljon enemmän talolta, kun saatiin pitkät hirret ovi- ja ikkuna-aukkojen päälle!

Alku meni sutjakkaasti, kun työskentelykorkeus oli vielä alle ihmisen korkuinen. Joka neljäs kierros kiristettiin kierretangot ja vaihtelevin kierroksin aina limittäin myös tukiputket. Näiden asentamiseen meni yllättävän paljon aikaa ja vaikka meitä oli monta ruuvaamassa, joutui nosturi hetken aina odottelemaan näiden kerrosten kohdalla. Tässä sai olla myös tarkkana, ettei laittanut tukiputkia vahingossa sähköporausreikiin, joten laminoidut seinäkuvat kulkivat ahkerasti mukana koko pystytyksen ajan. Kierretankojen kanssa sai jännätä, osuuko seuraava tanko edellisen jatkomuhvin kierteisiin. Ohjeen mukaan jatkomuhvi kiristetään aina alemman kierretangon yläpäähän, mutta melkein parempi olisi laittaa se jatkoksi tulevan tangon alapäähän. Vältyttäisiin siltä, että muhvi saattaa olla täynnä sahanpurua tai jäätä, kun yrittää siihen kiertää seuraavaa tankoa. Tämäkin tuli nimittäin koettua.

Timpurimme vinkki ja nosturimiehen vahva ylistys oli seinäkuviin käsin merkityt nippujen numerot. Nämä nopeuttivat hirsien etsimistä erittäin paljon, sillä pelkästään hirsinippuja oli 15 kpl!

Näkymä hirsikehikon päällä. Kantavan väliseinän liimapuupalkki on saatu paikalleen.

Kaikki hirret paikallaan!

Päivät menivät hurjaa vauhtia, mutta eteni se talokin. Honkamyyjän meille suosittelema nosturimies joutui lähtemään keskiviikon jälkeen, mutta neljässä pitkässä päivässä oli saatu kaikki hirret nostettua sekä jokunen liimapuupalkki. Vielä oli jäljellä siis kattoristikot ja vaarnapalkit. Torstaina raksalla oli välipäivä nosturista, jolloin A & A (timpuri) asentelivat följareita, rakensivat terassin pohjaa, merkkasivat ja lovesivat vaarnapalkkien paikat (eli pontti pois) ja asensivat ikkunoiden karapuita.

Käteviä nuo, terassi nousi hetkessä!

Perjantaiksi saimme paikalle Sjömanilta pikkunosturin, jolla nostettiin kaikki puuttuvat isot kattorakenteet; vaarnapalkit, kattoristikot ja päätyräystäselementit.

Vastaava mestarimme, miehen työkaveri ja miehen sukulaismies saapuivat iloiseksi uutiseksi perjantaiaamusta apuun liinojen kiinnittelemisessä, taaskin aivan korvaamaton apu - päivä olisi venynyt pitkäksi, jos kahdestaan olisivat touhunneet, tai no, kiivenneet edestakaisin kiinnittämään ja ottamaan taas vastaan. Mieli on siis erittäin kiitollinen kaikesta tästä avusta, aivan hiljaiseksi vetää.

Lokakuussa saunomaan?

-Kiitos-

-J

Kommentit

  1. Veljeni rakensi Espooseen myös hirsitalon missä nostokuljetus oli kyllä kultaakin arvokkaampi apu kattoristikoiden kuin myös muun kappaletavaran nostamisessa. Talo oli osaksi rinteessä jonka takia nostopalvelua jouduttiin useammin käyttämään. Hän myös kertoi, että joutui olla tarkkana tukiputkien kanssa, että ei mene sähköporausreikiin. Onneksi työ sujui nosturimiehen kanssa sujuvasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä kommentti! :)

Suositut tekstit