Pohjakuva, olkaa hyvä!

Nyt oikeastaan vasta heräsin, että tosiaan, ei olla vielä ollenkaan esitelty pohjakuvaa vaikka sekin on ollut jo valmis useamman kuukauden. Jo ihan alkuvaiheessa piirtelimme omia luonnoksia, selasimme talotoimittajien esitteitä ja tutkiskelimme pohjakuvia. Pohdimme, mitä me tarvitaan, mitkä oli sellaisia must have asioita ja mitkä ei-missään-tapauksessa ratkaisuja, joita haluttiin välttää. Joitakin sellaisia oli esim: sauna tulisi ulkorakennukseen, eteisen läheisyydessä olevaan vessaan ei kulkua eteissotkujen läpi, vähintään yksi iso lastenhuone kunnon leikkejä varten ja toimiva kodinhoitohuone.

Ainakin itsellemme perustelimme hyvin, että esim. kylpyhuone vanhempien makuuhuoneen läheisyydessä helpottaa lapsiperheen arkea ja saunan siirtäminen ulkorakennukseen 1. pitää saunan höyryt poissa ensisijaisesta asuinrakennuksesta ja 2. pääsemme muuttamaan aiemmin lähemmäs raksaa.

Lapsen iltatoimien ja nukkumaanmenon jälkeen voi vielä mennä raksaamaan, kun asuttaisiin samassa pihassa - tämä antaisi meille valtavasti lisätunteja vuorokauteen. Jos toinen olisi aina kiinni lapsenhoidossa kotona, automatkan päässä, joutuisi toinen työskentelemään lähes aina yksin iltaisin. Ja laskeskelimme myös, että jos pääsemme vaikka vuoden sisällä muuttamaan saunarakennukseen (jossa on siis kyllä tupa keittiöineen ja kph + wc) ja raksa kestää 2-3 vuotta, on se jo pitkälle maksanut itseään takaisin siinä vaiheessa, kun pääsisimme muuttamaan päätaloon. Onhan se ahdas perheelle, mutta jos sen ottaa retkeilyn kannalta, siitähän saattaa jopa oppia nauttimaan!

Tässä se siis on, meidän pohjakuva. Oma piirroksemme, Honkarakenteen Mambon muunnosmallin on piirtänyt puhtaaksi Honkarakenteen arkkitehti Katariina Suominen. Hänelle suurkiitos ammattitaitoisesta otteesta ja hyvästä, sinnikkäästä palvelusta vastata kaikkiin kysymyksiimme ja toiveisiimme. Kävimme häntä myös tapaamassa, jolloin saimme hiottua kaikki yksityiskohdat kuntoon, eikä asian takia tarvinnut vaihtaa tuhatta sähköpostia. Sitäkin tosiaan kyllä tehtiin, mutta koimme, että kasvotusten oli helpompi saada kerralla muutostoiveet oikein.


Ensimmäinen kosketus tähän pohjaratkaisuun oli, kun kävimme tutustumassa rakenteilla olevaan Hongan hirsitaloon Helsingissä. Pohja vakuutti heti. Teimme kuitenkin pieniä muutoksia; lyhensimme taloa hieman, poistimme yhden huoneen ja muokkasimme kylpyhuonetta sekä eteistä. Tässä pohjaratkaisussa tykästyimme erityisesti siihen, että yksinkertaisella tavalla autokatos saatiin liitettyä sisäänkäynnin yhteyteen, jolloin autosta pääsee kuivinjaloin sisälle.

Pidimme myös siitä, että keittiö ja olohuone ovat yhtä korkeaa ja avaraa tilaa. Turhia käytäviä ei ole ja suurempi lastenhuone saatiin olohuoneen yhteyteen. Vinkiksi saimme, että jos lasten leikit yritetään ohjata liian kauas muista seurustelutiloista, saat lopun elämääsi kantaa niitä leluja takaisin sinne peränurkkaan, koska lapsetkin haluavat olla läsnä siellä, missä aikuisetkin ovat. Nyt lastenhuone on siis sijoiteltu olohuoneen viereen, toivottavasti tarpeeksi lähelle... :)

Ja tilanneupdate työmaalta; massoja on aseteltu, kivimuuria hahmoteltu, kannot viety pois ja liittymien kohdat räjäytelty. Sähkökaapelikin oli jo ilmestynyt yhteen nurkkaan, joten kyllä tämä etenee koko ajan! Toivon mukaan ehditään saada vesiliittymäkin piakkoin. Perustuksia aletaan tosiaan tehdä viikolla 4. Aivan huikeeta!

-J

Kommentit

Suositut tekstit