Jännän äärellä

Kuten aiemmin jo kirjoitin, on viime viikkoina tapahtunut paljon. Projekti on edennyt monin tavoin ja pieninsuurin askelin. Olemme löytäneet vastaavan mestarin, loistavan pääsuunnittelijan ja välittäjän nykyiselle asunnollemme.

Noh, nyt olemme siinä tilanteessa, että olemme saaneet tarjoukset kaikilta talotoimittajilta, joilta niitä pyysimme. Aidosti toiselle kierokselle valitsimme kaksi talotoimittajaa, jotka olivat myös osittain alkuperäisiä suosikkejakin. Pyysimme tarjouksia siis Mammutilta, Honkarakenteelta, Ollikaisen hirsirakenteelta ja Finnlamellilta ja kävimmekin kaikkien luona keskustelemassa tarjouksen sisällöstä heinä ja elokuun aikana.

Ensimmäisen tarjouksen saimme Honkarakenteelta, sen jälkeen pian myös Ollikaiselta. Mammutin ja Finnlamellin tarjoukset saimme vasta toissapäivänä, joten olimmekin päässeet tarjousten räätälöinnissä kahden ensimmäisen kanssa jo hyvään vauhtiin ennen kahden viimeisen vastaanottamista. Näimme mielellämme kuitenkin tarjoukset, sillä se antoi hyvää kuvaa yleisestä hintatasosta. Alkuperäinen toiveemme painumattomasta hirrestä ei tuonutkaan sitä odotettua lisähintaa, sillä hirrestä riippumatta tarjoukset olivat samaa luokkaa. Voisi sanoa, että kaikki tarjoukset olivat aika linjassa - toimittajat siis tuntevat kyllä markkinat aika hyvin tai sitten kaikkien tavara tulee samalta sahalta..

Parin viikon ajan olemme siis pyrkineet räätälöimään toimitussisällöt toiveidemme mukaisiksi ja mahdollisimman vertailukelpoisiksi. Täysin identtisiä toimitussisältöjä on varmaankin lähes mahdoton saada, joten nyt on vain ollut yritettävä ottaa huomioon kaikki (hahah, mitähän kaikkea emme ole huomanneet...) ja vertailla näiden tietojen pohjalta. Tähän menikin yllättävän paljon aikaa, vaikka näitä tarjoussisältöjä onkin hinkattu monta tuntia vähintään joka päivä. Propsit sekä Mikolle Honkarakenteelta että Markulle (ja tietenkin heidän aivan superille tarjouslaskijalle) Ollikaiselta erittäin pitkäjänteisestä ja hyvästä työstä.

Jäljellä on siis enää vain päätöksen tekeminen. Valinta on vaikea, mutta olemme antaneet itsellemme maanantaihin saakka aikaa päättää. Sitten se valinta on vain tehtävä, sopimus laadittava ja pyörät saavat tosissaan alkaa pyörimään! Sen verran sovittiin miehen kanssa, että kumpi se nyt ikinä onkaan, valinnasta ei saa valittaa jälkeen päin. Kaikissa on varmasti hyvät ja huonot puolensa. Kumpaakin emme voi kuitenkaan ottaa, joten valinnan jälkeen meidän on hyväksyttävä ne mahdolliset huonotkin puolet ja sopeutua tekemiimme kompromisseihin.

Talopaketin kilpailutuksen lisäksi olemme myös hakanneet hullun lailla tarjouspyyntöjä eri ikkunavalmistajien, potkupeltikattomyyjien, konesaumapeltikattofirmojen ja ekovillatoimittajan kanssa. Oman höystön on vielä tuonut tietty oman asunnon myynti, hektinen työ ja kaikki muu elämä (raksa on elämä.....?), mutta on tää kyllä kivaa silti. Välillä väsyttää, mutta toivottavasti tämä kaikki on sen arvoista.

Ensi viikolla tontilla tapahtuu viimein jotain konkreettista, sillä tilaamamme pohjatutkimus tulee. Toivottavasti kaikki menee nappiin ja saadaan lupakin vielä hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta. Tarkoitus olisi siis, että perustustyöt olisi aloitettu tämän vuoden puolella. Huhuh, siihen on vielä monta tarjouspyyntöä ja kilpailutusta matkaa..



Kommentit

Suositut tekstit