Asuntomessufiiliksiä

Käytiin toissa viikon torstaina (mihin tää aika oikein katoaa!!) Mikkelissä ihastelemassa asuntomessutaloja ja aluetta muutenkin. Ennakkoon oli muutama suosikki, joita ainakin halusimme käydä katsomassa. Näitä olivat mm. Honka Ink, "se kuuluisa" Honkatalojen Wave, Kannustalon Harmaja Saimaa, MinunLOFTin MinunVALO ja muita yksittäisiä lähinnä sisustuksen näkökulmasta. Antoisaa oli myös erityisesti mahdollisten tulevien yhteistyökumppanien tapaaminen. Kävimme mm. Ekovillan, Pihlan, Ruukin, Tulikiven ja Uuniseppien pisteillä (takasta lisää seuraavassa postauksessa!) ja saimme paljon arvokasta tietoa. Tapaamiset poikivat myös joitain tarjouksiakin!

Musta oli kyllä päivän sana. Ainakin musta keittiö. Tummia sisustuksia oli käytetty rohkeasti myös keittiöiden ulkopuolella. Jotkut olivat todella onnistuneita, joihinkin olisi kaivannut esimerkiksi parempaa valaistusta, jotta pimeys ei olisi ollut liian hallitsevaa. Vaikka nyt meille sattuikin hieno aurinkoinen ja ajoittain vain puolipilvinen sää, Suomessa kuitenkin on pimeää suurimman osan ajan vuodesta. Tämä kannustaisi itseä ainakin valitsemaan raikkaampaa sisustusta, mustaa kuitenkaan unohtamatta. Tai ainakin huolehtimaa riittävästä valaistuksesta.

Olimme tähän saakka miettineet sisäseinien tulevan valkoisiksi kuultomaalatuiksi/vahatuiksi/öljytyiksi, mutta erityisesti Honka Ink sai toisiin aatoksiin. Hirsiseinäpinnat oli jätetty käsittelemättä ja sisustuksessa oli hyvin huomioitu aidon puun läsnäolo särmikkäällä sisustuksella. Puun rinnalle musta keittiö sopikin kuin hirvelle kiikarit eikä mikrosementtipinnatkaan riidelleet kokonaisuuden kanssa. Sisäväliseiniin olemmekin miettineet yhtenä vaihtoehtona mikrosementtiä ja siitä, kuinka laajasti ja missä, emme ole päätöksiä vielä tehneet. Sisustusta pitäisi kuitenkin tosissaan miettiä jo, jotta värimaailma olisi yhtenäinen ja harmoninen, eikä aivan sekalainen sillisalaatti.

Pari "uutta tuttavuutta" ja innostumisen aihetta olivat liesi-liesituuletinyhdistelmä sekä aamiaiskaappi. Eräs pankkivirkailija sanoikin, että sanokaa mitä sanotte, mutta aina se raksabudjetti lähtee vähän lapasesta - nimittäin materiaalien ja yksityiskohtien kanssa. Mutta vaikuttivathan ne aika käteviltä; liesituuletin-liesiyhdistelmä sen takia, että liesi on suunnitteilla saarekkeeseen ja saarekkeen päällä oleva tila taas korkea (3-4 m) eikä tämä yhdistelmä puhu perinteisten liesituulettimien puolesta. Esimerkiksi Savon Bora tai Siemensin, AEGn tai muiden valmistajien vastaavat ovat kaikki kuitenkin aika hinnoissaan, joten ostopäätöksiä ei todellakaan ole vielä tehty! Sama koskee aamiaiskaappia, jonka mekanismit itsessään tuntuvat olevan huomattavan hinnakkaita muuhun kokonaisuuteen nähden. Näitä mahdollisuuksia jäämme siis vielä pohdiskelemaan ja tutkiskelemaan - hinnan täytyisi olla kyllä vähintäänkin huokeampi ja tuotteen täydellisyydenkin ylittävä, että siihen lähdettäisiin..

Mutta ennen kaikkea hyvät fiilikset jäi asuntomessuista! Selkeitä tyylejä ja maanläheisiä materiaaleja. Visiomme sisustuksesta sai uusia elementtejä, nyt kun vain osaisi valita!

Seuraavassa postauksessa hieman kuvia messuilta. Laatu ei kyllä päätä huimaa - kamera jäi kotiin ja jouduttiin tyytymään puhelimen kameroihin... Akkukin loppui sopivasti Loftin kohdalla, joten sieltä ei tähän hätään ollut minulla kuvia, vaikka tykättiin kyllä kovasti!

Pian lisää asiaa projektin etenemisestä, viime viikkoina on tapahtunut paljon!

-Janina

Kommentit

Suositut tekstit