Arkkitehti or not?

Jo kauan ennen tontin ostoa olimme jo suunnitelleen talon ulkomuotoa, ulkonäköä, kokoa ym.. Haaveissa on pyörinyt modernit hirsitalomallit, joihin saa isoja ikkunoita ja pulpettikaton. Tilava olohuone ja keittiö yhdessä tilassa, ehkäpä erillinen ulkosaunarakennus. Haaveitahan saa aina olla, mutta totta ei vielä mikään ole. Toki näissä asioissa monesti joudutaan seuraamaan myös budjettia, eikä ihan kaikkea voi eikä kannatakaan toteuttaa vaikka se nyt tuntuisikin hyvältä vaihtoehdolta.

Olemme tilanneet esitteitä ja tutustuneet useisiin eri hirsitalotoimittajiin ja olemme jopa tavanneet muutamia myyjiä. Kävimme katsomassa kevättalvella paria rakenteilla olevaa Honkarakenteen omakotitaloa ja viimeisimpänä kävimme jututtamassa Mammuttikodin Jaakko Koposta Varistossa Talotalon kesäpäivillä. Saa nähdä, mihin ratkaisuun päädymme. Parasta tällä hetkellä on kuitenkin se, että meillä ei ainakaan vielä ole mikään kiire. Saamme rauhassa suunnitella ja miettiä eri ratkaisuja ja eri vaihtoehtoja ja tutustua myös eri talotoimittajiin.

Muutamia juttuja meille on kuitenkin selkiytynyt; haluamme rakentaa selkeälinjaista ja modernia omakotitaloa, jonka pohja on fiksusti ja loppuun saakka mietitty. Ollaan me joitakin pohjia jo itse piirrettykin, ensimmäisiin hankintoihin tosiaan voisi merkitä millimetripaperin. Ja kyllä se laittaa ajattelemaan, otetaanko arkkitehtiä ja jos, niin mihin tarkoitukseen. Toisaalta, arkkitehdillä saattaisi olla joitakin sellaisia ajatuksia, joita emme itse ole tulleet ajatelleeksi. Mutta se jää nähtäväksi! On tästä itse suunnittelusta ollut kyllä iloakin!


Kuvassa miehen suunnittelutyömaa.


Tästä on hyvä lähteä liikkeelle! Ja pian päästään jo ensimmäisiin töihin - nimittäin raivaamaan!


Kommentit

Suositut tekstit