Meidän ikkunat

Ikkunat olivat jo ehkä aiheuttaneet (ainakin minulle) hieman surkuhupaisia fiiliksiä. Talo pystytettiin maaliskuussa ja vielä kesäkuun lopussa ikkuna-aukoissa kävi hyvä vinkka. Ikkunat olivat majailleet etupihalla monta kuukautta, mutta katto ja alapohja olivat vieneet kaiken ajan. Tottahan se tosin oli, että katto oli ihan must saada ensin valmiiksi, eikä ikkunoitakaan oikein pääse asentamaan ennen kuin sisällä olisi jotain lattiankaltaista. Sorapatjalle oli kuitenkim 1,3-2,5 metriä matkaa, eli matalimmassakaan kohdassa ei kyllä olisi riittänyt millään jakkaralla ja miehellä pituus turvallisesti ikkunoita asentaa. Onneksi katos, jossa ikkunat majailivat asennukseen saakka oli melko asiallinen ja suojat pysyivät hyvin. Ikkunat olivat edelleen priimakunnossa. Yksi hikipisara vähemmän ja huoli pois.

Heinäkuun alussa laitettiin kuitenkin tohinaksi, eräälle maanantaille saatiin talkoot pystyyn ja tarpeeksi (yhteensä 5 nostelijaa!) vahvoja miehiä nostelemaan ikkunat oikeille paikoilleen. Illan tavoite oli saada painavimmat ikkunat ja Profinin lasiliukuseinä paikalleen. Tavoite saavutettiin ja torppa näytti heti paljon valmiimmalta, vaikka vasta 6/20 ikkunoista oli paikallaan ja 1/4 ovista. Miehen isäkin tuli sopivasti myös apuun ja yhdessä he sahasivat loput aukot täyteen mittaansa ja asensivat loput ikkunat. Tähän meni kaksi pitkää päivää, mutta talo saatiin lukittua! Mahtava fiilis :)

Meille ikkunat toimitti Smartia, eli tulivat käytännössä Tiivin tehtaalta. Yleisiin tiloihin valitsimme mustat, kiinteät Thermo-ikkunat, joiden U-arvo 0,66 pelasti meidät energialaskelmissa lisäeristykseltä. Vaikka lisäeristystä olisikin laskelmien mukaan tarvinnut vain parin neliön alalta, olisi se ollut erittäin turhaa(uttavaa). Makuuhuoneisiin ja saunarakennukseen päädyimme valitsemaan valkoiset ikkunat. Makuuhuoneisiin siksi, että ikkunat ovat avautuvia ja värimaailma saakin olla hieman "rauhallisempi" ja saunaan siksi, että tila on pieni, ja vaikka siellä ikkunat ovatkin 230 korkeat, halusimme maksimoida valontunteen. Olohuoneessa seinät jäävät mahdollisimman luonnollisen hirren värisiksi, joten musta+puu tulee olemaan siellä teemana. Ulkoapäin kaikki ikkunat ja ovet ovat RR23, joka toistuu kaikissa julkisivun alumiini ja metalliosissa.

Nyt muutaman viikon tuntemuksen mukaan olemme olleet erittäin tyytyväisiä ikkunoihin! Olohuoneen ikkunoissa tuntuu olevan niin hyvät selektiivit, että blokkaavat kaiken auringonlämmön ulos - nyt kun ilman ovat hieman viilenneet, eikä lämmitys ole vielä toiminnassa, voisi sisällä olla hieman lämpimämpääkin... :D

Tunnelma ennen ikkunoiden asennusta. Yläikkunan sahaaminen täyteen kokoonsa päästää huomattavasti enemmän valoa sisään kuin aiemmin. Ja aukot näyttävät aika isoilta!

Ikkunoiden asennus

Mitään joustouretaaneja ei meidän ikkunoihin laiteta. Se oli päätetty. No, mutta mitä sitten, ettei sukat pyöri jaloissa talvisin? Löysimme pellavanauhan, jota päädyimme käyttämään ikkunoiden ympärillä. Ikkunoiden asennusvaiheessa nauha nidottiin ikkunan kolmelle sivulle. Alareuna oli näppärintä nitoa suoraan aukon alareunaan. Sisäpuolelta rako teipataan tescon nro 1 -teipillä, joka kuului onneksi Hongan toimitukseen, koska siinä on teippirullalla hinta osattu laittaa kohilleen.. Ulkopuolet (koska rakenteen tulee harventua ulospäin) olisi näillä näkymin tarkoitus teipata niinikään Tiivistalon tuotteella nimeltään Contega Exo, joka on yhtä "harva" kuin käyttämämme aluskatekin.

Ikkunoiden nostamiseen hankimme Raksakimppa torista imukuppinostimia. Ostimme kahdenlaisia: toiset olivat Bilteman kolmeosaiset nostimet ja toiset ilmeisesti ammattilaiskäytössä olleet yksiosaiset nostimet. Raati lyttäsi Bilteman nostimet täysin, mutta nämä toiset sen sijaan olivat aivan erinomaiset. Helppokäyttöiset, tukevat ja niistä sai hyvän otteen. Neljällä imukupilla asentaminen sujui hyvin ja yli 200 kiloiset ikkunatkin nousivat ongelmitta - tai ainakaan ei ollut imukupeista kiinni. Suosittelen siis erittäin lämpimästi sijottamaan tällaisiin imukuppeihin, jos aikoo asentaa ikkunat itse ja varsinkin jos ikkunoilla on vähänkään enemmän kokoa. Me maksoimme näistä 50€/kpl käytettyinä, ja myyjän mukaan ovh on n. 100€. Tuntuu äkkiseltään kalliilta, mutta olivat ehdottomasti sen arvoiset. Ja todennäköisesti menevät kyllä kaupaksi, kun eivät mene käytössäkään miksikään.

Talo näyttää heti paljon valmiimmalta ja huikeinta on, kun huoneet alkavat hahmottua. Valtava kiitos kuuluu siis talkooavulle, ilman teitä ne ikkunat nököttäis varmaan vieläkin siinä katoksessa...

Kuvia edistymisestä:

 Ensin yläikkunat...

 Kaikki pääjulkisivun ikkunat ja Profinin lasiliukuseinä saatiin asennettua tavoitteen mukaisesti!

 Isot ikkunat painoivat toista sataa kiloa, mutta hyvillä imukuppinostimilla niitä pystyi liikuttelemaan melko vaivattomasti. Tai siltä se ainakin näytti..

Eristimme tosiaan ikkunat Isolinan pellavanauhalla. Nauha nidottiin isojen ikkunoiden alareunaan ja sivuilta ja päältä ikkunaan. Emme halua uretaania ikkunoihin, sillä ajan saatossa se murenee. Sisäpuolelle tulee vielä Tescon no 1 teippi. Toivon mukaan pellavanauha olisi pitkäikäinen ratkaisu.

Ja vielä toisesta suunnasta. Ah, kyllä silmä lepää. <3

Kommentit

  1. Tuo on kesällä varmasti todella hyvä, että ikkunat blokkaavat sen lämmön. Meidänkin pitäisi valita seuraavaksi ikkunat. Olisi tärkeää, että ne olisivat myös laadukkaat. Vaihtoehtoja riittää, kyllä siinä hämmästyy itsekin kun katselee valikoimia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä kommentti! :)

Suositut tekstit